
| VIRALLINEN NIMI | Ikuisuus Eilisestä | ROTU | suomenhevonen | KASVATTAJA | Mira Laakko, FIN |
| LEMPINIMI | Sessi, Essi | VÄRI | punarautias | OMISTAJA | Viivi L. |
| SYNTYMÄPÄIVÄ + IKÄ | 16.10.2006  | SÄKÄ | 158 cm | KOTITALLI | Cecilié Stud |
| SUKUPUOLI | tamma | MERKIT | tipt, kpkua, vtj vsk ja vko | REKISTERINUMERO | VH-30751 |
YLA2-palkittu syyskuun tilaisuudessa 2007 pistein 116
SLA I-palkittu joulukuun tilaisuudessa 2007 pistein 104
SESSI - UPEA PONNISTUS
Yleisesti Sessi on upea tamma, niin luonteeltaan kuin ratsastettavanakin. Hoitajalleen ja omistajalleen tamma on helppo käsitellä, vieraiden käsissä
vierastaa vähän. Pieni uteliaisuus, miellyttämisenhalu ja yhteistyökyky antavat hyvän pohjan esteratsukon työskentelylle.
Tallin puolella Sessi on karsinassa kuin kotonaan, mutta kuitenkin kauniisti ja hörähtelee tutun ihmisen tullessa karsinaan. Kun avaat karsinan oven,
tulee Sessi usein hamuamaan taskua ja kuulostelemaan aikeita korvat hörössä. Hoitamisen ajaksi Sessi on hyvä pistää kiinni, sillä tamma on aika
energinen - varsinkin ennen ratsastusta intoa riittää. Perusharjauksen kanssa ei ole ongelmia, päinvastoin, kumisukavaiheessa tamma melkein välillä
torkahtelee alkuinnon jälkeen tajutessaan, ettei pääse pyörähtelemään. Kaviot tamma nostaa jo pienestä vinkistä ja pitää niitä reippaasti ylhäällä
puhdistuksen ajaksi. Vesipesu on tammasta mukavaa kovan treenin jälkeen, ja on mielellään pesukarsinassa tai pihalla pestävänä ja hoidettavana.
Ratsastaessa Sessin miellyttämisenhalu ja yhteistyökyky saavat tuulta, kun noustaan hevosen selkään. Askellajeista käynti on aika reipasta ja
energistä, joten voi olla hyvä höllätä vähän, ravi ja laukka oikein hienoja. Tamma kuuntelee menevyydestään huolimatta apuja kuuliaisesti ja
varsinkin estekentälle mennessä puhkuu intoa päästä hyppimään. Esteratsastus on tammalle luonnelaji, selkeästi, sillä siinä huomaa miten tamma
nauttii onnistumisen ilosta - ja niitä tosiaan tulee, sillä tamma hyppää parhaillaan 100 cm ratana, ja kapasiteettia tuntuu olevan enemmänkin, jopa
110 senttiin asti. Sessillä on upea ponnistus ja kaunis liitovaihe, jotka periytyvät selkeästi sen estepainotteisesta suvusta.
Maastoratsastuksesta Sessi tykkää vielä melkeimpä enemmän kuin esteratsastuksesta, ja sielläkin vielä maastoesteistä. Kevyenä treeninä on hyvä
mennä esim. 80/90-rata metsässä. Ihan rennosta maastoilustakin Sessi kuitenkin tykkää, raitista ilmaa maailman täydeltä ja vielä aurinkoinen, vähän
tuulinen keli niin pitempikin lenkki on kiva tehdä. Kaikki lentävät ötökät, kuten perhoset ja sudenkorennot, kiinnostavat Sessiä paljon, ja luonnollisesti
myös tien laidoilta löytyvät puskat.
Kilpakentillä Sessi pistää parastaan, kuten myös aina harjoituksissa. Muista hevosista tamma ei juurikaan välitä, vaan on omassa rauhassa ennen
suoritusta. Paljon ihmisiä ympärillä ja ratsastajan jännitys luonnollisesti tarttuvat hieman Sessiinkin, mutta kentälle päästessä suurin osa tuosta
jännityksestä häipyy.
Kuljetuksessa Sessi on aina ollut nätisti, ei mitään ongelmia. Eläinlääkäri on vieras ihminen, joten nuo vierailut ovat välillä vähän hankalia, kengittäjä
taas vierailee sen verran useammin, ettei Sessi häntä enää vierasta.
KILPAILU-URA Kilpailukokemuksistani voit lukea täältä.
Kuvista kiitokset tidamille, kopiointi ehdottomasti kielletty!
IKUISUUS EILISESTÄ sh-t, 158 cm |
i. Hämähäkkimies sh-o, 159 cm, KTK-II |
ii. Peten Ylpeys sh-o, 160 cm, KTK-I |
iii. Hulvattoman Mahti sh-o, 160 cm |
iie. Tanssin Hurmaa sh-t, 157 cm |
ie. Peten Likka sh-t, 156 cm |
iei. Varsinainen Gigolo sh-o, 158 cm, KTK-I |
iee. Kaikista Kaunein sh-t, 155 cm |
e. Super-Enni sh-t, 156 cm, KTK-I |
ei. Supermies sh-o, 158 cm |
eii. Komein Jokeri sh-o, 159 cm |
eie. Keisarinna sh-t, 156 cm, KTK-II |
ee. Unelmatar sh-t, 156 cm, KTK-II |
eei. Tahditon sh-o, 158 cm, KTK-III |
eee. Neitoperhonen sh-t, 156 cm, KTK-I |
SUKULAISSUHTEET
Sessin suku on yleisesti ottaen upea - neidin EVM-pohjaisesta suvusta löytyy lukuisia kantakirjattuja estetykkejä.
Sessin isä,
Hämähäkkimies on upearakenteinen 159-senttinen suomenhevonen,
joka kiertää edelleen Itä-Suomen estekenttiä menestyksekkäästi. Sessi on Hämiksen tähän mennessä ainut jälkeläinen. Hämiksellä onkin edessään vielä hieno ura omistajansa Mira Laakon hoivissa, jonka talli kasvattaa
myös suomalaisia puoliverisiä. Laakko itse on ratsastanut aikoinaan kansainvälisissä kilpailuissa saaden muutaman pronssisijan Euroopassa. Hämiksen isä,
Peten Ylpeys on nimensä mukaisesti Petteri 'Pete' Rannikon kasvatti,
ja todella yksi kasvattajansa ylpeyden aiheista. Tämä upea liinakko saavutti paljon näyttelymenestystä ja kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla. Lisäksi ori saavutti muutamia sijoituksia estekentiltä. Peten ylpeyden
isä,
Hulvattoman Mahti oli komeat 160 cm säkäkorkeudeltaan oleva estekonkari, joka ei kuitenkaan niittänyt erityisemmin mainetta tai arvonimiä (lukuuottamatta Ranulan Vuoden Pomppaaja-
arvonimeä syyskuussa 2001). Peten Ylpeyden emä,
Tanssin Huumaa oli nimensä mukaisesti taidokas neiti niin koulu- kuin estekentilläkin. Valitettavasti kiltti tamma menehtyi trailerionnettomuudessa
jo kahdeksanvuotiaana. Hämiksen emä taas,
Peten Likka on myös Peten estepainotteinen kasvatti, joka oli saanut nuoresta iästään huolimatta jo kolme varsaa ennen Hämistä erinomaisen luonteen
ja upean ulkomuodonsa ansiosta. Valitettavasti neidin hyppääjäura päättyi jalkavammaan. Likan isä,
Varsinainen Gigolo oli nimensä mukaisesti varsinainen tammamagneetti ja olikin aikanaan Peten
suosituin jalostusorii. Suurin osa jälkeläisistä myytiin ulkomaille estekäyttöön. Upean ulkomuodon omistava, ylväs ori kantakirjattiin erinomaisin pistein ensimmäisellä palkinnolla. Likan emä,
Kaikista Kaunein
oli erittäin kaunis tähtipää, joka myytiin hyvän esteuran päätyttyä Petelle jalostuskäyttöön. Varsoilleen (6 kpl) Kaikista Kaunein periytti upean salaperäisen, rehellisen ja reippaan luonteen, ja tietysti estetykin
parhaat ominaisuudet.
Sessin emä,
Super-Enni oli todella tähtiainesta niin näyttely- kuin estekentilläkin, sillä tamma kantakirjattiin hienolla ensimmäisellä palkinnolla ja Enni sijoittui myös monesti alueellisissa ja kansallisissa
luokissa hypäten huimat 110 cm. Enni oli luonteeltaan hyvin paljon kuten Sessikin.
Supermies, Ennin isä, ei niittänyt taas näyttelymenestystä lähes ollenkaan, mutta sijoittui myös hyvin alueellisissa
esteluokissa, ja saavutti arvonimen PowerJump (90 cm) 2002 Vaasassa.
Komein Jokeri oli mitä ilmeisimmin pohjoisen sukulinjaa, saamelaisten jalostamaa suomenhevoskantaa, joka on hyvin vähän sekoittunut
Etelä-Suomen hevosjalostukseen. Kerrotaan, että Jokeri olisi hypännyt 120-senttisiä ratoja vain vähäisin pudotuksin. Näin oli myös Supermiehen emä,
Keisarinnakin, joka kuitenkin hyppäsi vain 90 senttiä
korkeita ratoja. Keisarinna oli erittäin upea tamma aikanaan, mutta sen omistaja halusi säästää tätä jalostukselta ja siten Supermies oli hyväluonteisen tamman ainut jälkeläinen. Super-Ennin emä
Unelmatar
oli upean värityksen omaava suomenhevostamma, joka eli erittäin aktiivisen estekilpailu-uran omistajansa silmäteränä ja ehti kaiken lisäksi vielä saada näyttelymenestystäkin. Tamma kantakirjattiin toisella
palkinnolla. Super-Ennin lisäksi Unelmattarella on viisi jälkeläistä. Unelmattaren isä,
Tahditon oli suomenhevostammoja villinnyt sh-orii, joskaan ei luonteeltaan paras jalostukseen. Siten orii siitti
maailmaan vain kaksi jälkeläistä Unelmattaren lisäksi. Vauhdikkaasta ja pukittelevasta luonteesta huolimatta orii kantakirjattiin kolmannella palkinnolla - ilmeisesti omistaja on saanut pojan hillittyä näyttelyissä..
Unelmattaren emä,
Neitoperhonen oli upeaakin upeampi liinakko suomenhevostamma, jonka luonne ja piirteet näkyvät suvussa vielä tänäkin päivänä. Hienoliikkeinen estetamma kantakirjattiin
loistavin pistein ensimmäisellä palkinnolla.

JÄLKIKASVU
Sessi tulee saamaan max. 10 jälkeläistä. Astukseen tamma on käytössä vain estepainotteisille suomenhevosille ympäri vuoden. Kysele mailitse!
s. 13.08.2007
Sannin Taipumaton (i.
VIR MVA Ch. Nefertarin Taika-agressio)
s. 13.08.2007
Sannin Silja (i.
Rokkipoika)
s. 01.09.2007
Sannin Justus (i.
Uhkapeluri)
s. 15.09.2007
Sannin Suometar (i.
Kivisen Hurmuri YLA3, SLA I)
s. 07.10.2007
Sannin Veela (i.
Uhkapeluri)
s. 15.11.2007
Sannin Saaga (i.
Rokkipoika)
s. 05.12.2007
Sannin Kaapo (i.
Uhkapeluri)
s. 29.01.2008
Sannin Uniikki (i.
Kivisen Hurmuri YLA3, SLA I)
(Sekaannusta sattunut ensimmäisen astutuksen suhteen - pahoittelen asiaa.)

ESTEVALMENNUS 14.8.2007
Kommentit: Pääsittekin Sessin kanssa ihan yksityistunnille osallistujien puuttuessa. Tamma oli alkutunnista hieman hermostuneen oloinen, etenkin kun edellisen ryhmän hevoset alkoivat lähteä kentän lähistöltä; näin nuorella iällä pieni läheisriippuvaisuus on kuitenkin annettava anteeksi, ja saitkin hyvin ratsusi rauhoiteltua ja luottamaan sekä itseensä että sinuun. Sessillä on hieno hyppytyyli, joka kaipaa vain vähän hiomista ponnistuspaikan suhteen, sillä tammalla ei tunnu olevan juuri tähän asiaan niin kovasti silmää, ja sinun täytyi tehdä välillä kovastikin töitä jotta tamma saisi ponnistaa hyvästä paikasta. Allasi on erittäin lahjakas paketti - onnea tulevaisuudelle!

ESTEVALMENNUS 01.10.2007
Kommentit: Sessi oli oikein mukava tuttavuus, sillä näki heti että se nauttii todellakin hyppäämisestä ja sitä se myös näytti koko valmennuksen ajan! Rata eivätkä jumppasarjat tuottaneet lainkaan vaikeuksia, jumppasarjan esteiden välejä vain piti hieman isontaa, kun tammalla oli niin pitkä askel. Nopeat käännökset radan esteiden välillä tuottivat hieman ongelmia aina välillä, joten sitä voisi treenata hieman enemmän. Katse hyvin mukana ja ratsastajalla oli tasapaino kohdallaan.

TARINAKILPAILUT 30.9.2007 Hillavassa - 80 cm, 4/11
Sanni S:
Sie et muuten ikinä usko, mite Sessi veti tuon kasikympin. Iha perhosia lentelö vatsassa, ko hyppis ku enkeli! :)
Mirkka:
No eiköhä tuo oo iha Sessin tapastaki, olla iha ajallaa oikeessa paikassa. Mut onnee silti!
Sanni S:
Ei työ kyl mittää iha normaalii Sessii ollu, sen verran oli kumma rata muuteski. :) Iha mahtii et hää noin hyppäs!
Mirkka:
Mie jään odottelee raporttia siitä satasesta - koetahan sie saada ny seki kunnial sitten läpi. :)

TARINAKILPAILUT 30.9.2007 Hillavassa - 100 cm, 8/16
Sanni S:
Mie en tajua, et mitä tuos tapahtu. Jotenki Sessi oli ihan outo. Kolmosen kohal mie katoin ettei tuu mittään kohta, ku ei askelet osu.
Mirkka:
No mite siin sitte kävi? :o
Sanni S:
No Sessityttö vetäs oikein simmotteen loikan ettei kuunaan nähty iha esteen edestä melköö ilma vauhtii kokonaa. Sydänhä siinä pomppas pahasti.
Mirkka:
Ette työ sitte kuitenkaa pudottaneet? :o
Sanni S:
Ei, paitti kutosmuurin, ko siin oli viel tuomareitten loota ihan vieressä ja neiti sitte säekähti vähäsen. Mut hei, just kuulutettaa palkintojenjakoo..

Sivuilla esitelty hevonen on
virtuaalihevonen ja täysin mielikuvituksen tuotetta. Hevosen tiedot eivät liity mitenkään mahdollisiin kuviin, ja kaikki yhtäläisyydet oikeisiin
hevosiin ovat puhdasta sattumaa. This horse is a Sim-Game horse - nothing exist in real life. If something matches with real life, it's only a pure coincidence and this Sim-Game horse doesn't have anyhing
to do with the horse in photographs on this page.
What is this?