VIRALLINEN NIMIFiktion VeikeriROTUsuomenhevonenKASVATTAJAFiktio
LEMPINIMIVekkiVÄRItprtOMISTAJAViivi L.
SYNTYMÄPÄIVÄ08.12.2007       SÄKÄ156 cmKOTITALLICecilié Stud
SUKUPUOLIoriMERKITopt, vtj rv ja vkoREKISTERINUMEROVH-37120

 
VEKKI - VEIJARI VAILLA VERTAA

Fiktion Veikeri - ori, johon ihastuin ensi silmäyksellä. Tämä herra ei hurmannut minua käytöksellään, vaan hirmuisella vekkulimaisuudellaan. En ollut ikinä nähnyt näin energistä veijaria! Varsa-aikoinaan Vekki oli utelias ja kokeilunhaluinen, aivan kuin nuoren oriin tuleekin olla, ja lopulta rauhottui hieman päästessään koulukiemuroihin käsiksi - kuluttamaan energiaansa sitä kautta. Energian kanavointi oli haaste koulutuksen yhteydessä, mutta yhdessä Vekin kasvattajan Miljan kanssa siitä selvittiin ja pojasta saatiin leivottua vanhempiensa kaltainen koulutaituri. Tulokset puhuvat varmasti puolestaan!

Kun Vekki on yksin karsinassa, ei meteliä kuulu yleensä ollenkaan. Naapureita pitää aina välillä höykytellä, mutta muuten Vekki suhtautuu yksin oloon ihan hyvin. Hoitajan astellessa sisään Vekin pää kohoaa innostuneesti, silmät kirkastuvat entisestään ja herra peruuttaa kohti takaseinää tajuten - ovi on auki! Jollei sisään astuja ole nopea, on Vekki suhahtanut ovesta ulos niin nopeasti, ettet ehdi edes sanoa auts. Ihmisen yli Vekki ei ikinä sentään hypi, sen verran kunnioitusta tämän veijarin sisältä löytyy. Kun pojun on saanut kiinni, alkaa varsinainen rumba. Harjapakin ollessa auki tavaroita alkaa hävitä (ja löytyä ympäri karsinaa), sillä Vekillä tuntuu olevan kumma taito heitellä esineitä - vaikkei ole edes sirkushevonen. Välillä huonoina päivinä pojan myynti sirkukseen ihan oikeasti houkutteli, mutta jo nyt olen niin kiintynyt tähän oriin, etten sitä mistään hinnasta myisi. Jollet ole varovainen, Vekki saattaa pukata vahingossa liian kovasti selästä tai kyljestä - herra ei ole tietoinen voimistaan ja voi tahtomattaan satuttaa onnetonta. Lyttäämiseen seinää vasten Vekki ei ole vielä sortunut, sillä sen verran hahmotusta kyllä löytyy. Vesiboksissa tanssahtelu herralle on enemmän kuin tapa - välillä Vekki tuntuu inhoavan vettä, välillä se selkeästi nauttii kunnon hierovasta pesusta. Mistä sitä ikinä tietää, mitä konimuksen päässä liikkuu. Kavioita puhdistaessa puolet pojan painosta on ihan varmasti hoitajalla, joten ihan kevyt tyyppi ei kyllä herran hoitoon pysty, valitettavasti. Onneksi punttisalilla aktiivisesti käyneitä löytyy meidänkin tallilta. Satulointi on haastavaa, muttei ylitsepääsemätöntä - hammaslomat ja kunnon käskyt käyttöön niin kyllä se siitä.

Kuten jo kerroin, meillä oli aluksi vaikeuksia saada Vekki kanavoimaan energiaansa ratsastukseen oikein. Kun tavoitteet saavutettiin, alkoi Vekki selkeästi keskittyä ja kuunnella ratsastajaa paljon enemmän - satunnaiset pukkisarjatkin saatiin häviämään harvinaisiksi. Ori kehittyi nopeasti ja jo nyt herra taitaa vaativa B-tason kuviot ja taivutukset askellajitaitoineen hyvin - parannettavaa vielä löytyy, mutta kokemuksen myötä taidot karttuvat. Apujen kanssa herralle saa olla reilu, pienistä merkeistä Vekki vain hermostuu, kun ei ymmärrä, mitä siltä pyydetään. Raippa on hyvä olla mukana, jotta keskittymistä saadaan tarvittaessa taas kasaan - vaikka Vekki pääosin meneekin taitavasti, on poju sitten kanssa erittäin vahvasti vaikea, jos sille päälle sattuu.

KOULUTUSTASO Minut on koulutettu tasoille va B - 90 cm. Olen koulupainotteinen.
Katso rankingpisteeni ja ominaisuuspisteeni täältä!

   
   

Kuvien © abrc, tuhannet kiitokset!
Sivun tiedot eivät liity mitenkään kuvassa olevaan hevoseen.

    FIKTION VEIKERI
    sh-o, 156 cm
i. Sannin Verivelka
sh-o, 158 cm, KRJ III, YLA2, SLA I*
ii. CES Taikuri
sh-o, 156 cm
iii. Musta Taikuri
sh-o
iie. Florianne
sh-t
ie. Julia
sh-t, 156 cm
iei. Enkelipoika
sh-o
iee. Tuuletar
sh-t
e. VIR MVA Ch Fiktion Ilopilleri
sh-t, 155 cm
ei. Fandel
sh-o, 156 cm, KRJ-II, SLA-I, YLA3
eii. Oreakas
sh-o
eie. Fandeliina
sh-t
ee. Lilla My
sh-t, 151 cm, KRJ IV
eei. Muumin Trollet
sh-o
eee. Pikku-Maija
sh-t




JÄLKIPOLVET

Fiktion Veikeri astuu myöhemmin koulupainotteisia sh-tammoja.

KOULUVALMENNUS 8.9.2008 Huckabeesissa, heC-vaA

Kommentit: Teillä sujui pääosin hyvin, alussa Vekki oli hieman yhteistyöhaluton ja keskittyi enemmän muihin hevosiin kuin ratsastajan apuihin. Homma lähti pyörimään, kun siirryttiin ravi- ja laukkatehtäviin. Kootut askellajit sujuivat hyvin, samoin avot ja sulut, mutta pyydä Vekiltä enemmän takapäätä mukaan. Muista tiivis istunta ja pyri etenkin harjoitusravissa rentouttamaan ja myötäämään lantiolla nojaamatta liikaa taakse. Oikean istunnan löytyessä suoritukset paranivat kummasti ja Vekki alkoi kuunnella apuja myös istuntasi kautta. Kokonaisuudessaan hyvä suoritus, vaikka välillä takapää ei ihan ollut mukana ja muoto jäi hieman pitkäksi.

KILPAILU-URA

Katso rankingpisteeni ja ominaisuuspisteeni täältä! Olen koulupainotteinen ori. Merkitsemme vain avoimien kilpailuiden sijoitukset kalenteriin.

SIJOITUKSET:
1090108KRJkouluratsastuskilpailuthe BTeijan Talli5/25
2040108KRJkouluratsastuskilpailutkür va BCecilie Riders2/53
3040108KRJkouluratsastuskilpailuthe ACecilie Riders2/57
4100108KRJkouluratsastuskilpailuthe AAmra Warmbloods6/52
5120108KRJkouluratsastuskilpailutva AJasmine Lane2/40
6180108KRJkouluratsastuskilpailutva BKeskiviikko7/67
7260108KRJkouluratsastuskilpailutva BTuikun6/40
8180108KRJkouluratsastuskilpailutva AHösten '523/81
9250108KRJkouluratsastuskilpailutva B (lk 4)Viehättävä8/226
10240108KRJkouluratsastuskilpailutkür he BCadillac3/78
11240108KRJkouluratsastuskilpailuthe BCadillac5/77
12240108KRJkouluratsastuskilpailutva BCadillac2/74
13240108KRJkouluratsastuskilpailuthe BCadillac8/76
14240108KRJkouluratsastuskilpailutkür he ACadillac1/79
15050208KRJkouluratsastuskilpailuthe CMistdown3/20
16030208KRJkouluratsastuskilpailuthe ARutola5/40
17040208KRJkouluratsastuskilpailutva BViehättävä3/50
18040208KRJkouluratsastuskilpailuthe BViehättävä5/50
19110208KRJkouluratsastuskilpailuthe CROWDY3/40
20130108KRJkouluratsastuskilpailutkür he ACecilie Riders6/76
21130108KRJkouluratsastuskilpailutva BCecilie Riders2/36
22210108KRJkouluratsastuskilpailutva BCecilie Riders3/75
23210108KRJkouluratsastuskilpailutva B (2)Cecilie Riders3/75
24210108KRJkouluratsastuskilpailutva BCecilie Riders1/36
25170308KRJkouluratsastuskilpailuthe BHiljaisuus3/35
26170308KRJkouluratsastuskilpailutKN SHiljaisuus5/35
27170308KRJkouluratsastuskilpailuthe AHiljaisuus2/35
28170308KRJkouluratsastuskilpailuthe AHiljaisuus5/35
29170308KRJkouluratsastuskilpailutva BHiljaisuus3/35
30170308KRJkouluratsastuskilpailutKN SHiljaisuus4/35
31170308KRJkouluratsastuskilpailutva BHiljaisuus1/35
32170308KRJkouluratsastuskilpailuthe AFiktio10/100
33170308KRJkouluratsastuskilpailutva BConquérant3/20
34210308KRJkouluratsastuskilpailuthe BConquérant4/36
35180308KRJkouluratsastuskilpailuthe AROWDY5/66
36190308KRJkouluratsastuskilpailutKN SLakea1/40
37220308KRJkouluratsastuskilpailuthe AHaavelaakso6/50
38280308KRJkouluratsastuskilpailutva BBratislava4/30
39280308KRJkouluratsastuskilpailutva BBratislava4/30
40280308KRJkouluratsastuskilpailuthe AROWDY3/77
41300308KRJkouluratsastuskilpailuthe AVadelmankukka2/50
42310108KRJkouluratsastuskilpailutkür he ACecilie Riders10/102
43080208KRJkouluratsastuskilpailutkür va BCecilie Riders5/77
44080208KRJkouluratsastuskilpailutkür he ACecilie Riders6/81
45080208KRJkouluratsastuskilpailutkür va BCecilie Riders5/77
46080208KRJkouluratsastuskilpailutva BCecilie Riders7/100
47170308KRJkouluratsastuskilpailuthe ACecilie Riders3/100
       
1130108ERJesteratsastuskilpailut30-40 cmSuopursuntila6/40
2020108ERJesteratsastuskilpailut60 cmCecilie Riders4/45
3140108ERJesteratsastuskilpailut80-90 cmCsepp4/52
4150108ERJesteratsastuskilpailut60-70 cmSuopursuntila4/40
5140108ERJesteratsastuskilpailut60 cmLumihiutaleen talli2/31
6140108ERJesteratsastuskilpailut120 cmBleyena6/40
7150108ERJesteratsastuskilpailut90 cmTeatro6/130
8160108ERJesteratsastuskilpailut60 cmKadotettu3/82
9160108ERJesteratsastuskilpailut90 cmKadotettu4/115
10280308ERJesteratsastuskilpailut70 cmJefton Ponies1/30
11110408ERJesteratsastuskilpailut80 cmVaellustalli Suosirri7/63
12210408ERJesteratsastuskilpailut50-60 cmWWR5/36
13210408ERJesteratsastuskilpailut50-60 cmWWR5/38
       
1110108KERJkenttäratsastuskilpailutaloittelijaCecilie Riders1/34
2110108KERJkenttäratsastuskilpailutCCI/CIC**Cecilie Riders5/40
       
1230108VVJvaljakkoajokilpailutnov yhdCecilie Riders3/20
2230108VVJvaljakkoajokilpailutnov yhdCecilie Riders3/20
3140108VVJvaljakkoajokilpailutnov yhdKaRa6/50
4020808VVJvaljakkoajokilpailutvaat yhdJPR4/42
       
1220808WRJwesternratsastuskilpailutwestern ridingKaRa2/82
2290808WRJwesternratsastuskilpailuthalterKaRa2/51
3310808WRJwesternratsastuskilpailutwestern ridingKaRa7/93


17.03.2008 - KRJ - Kür Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 3/100
17.03.2008 - KRJ - Vaativa B (lyhyt arvonta) - CeRi - 7/100
17.03.2008 - KRJ - Kür Vaativa B (lyhyt arvonta) - CeRi - 8/100
03.04.2008 - ERJ - 60 cm (lyhyt arvonta) - CeRi - 5/100
04.04.2008 - KERJ - Harrasteluokka (a-rata, avoin) (lyhyt arvonta) - CeRi - 4/17
04.04.2008 - KERJ - Harrasteluokka (a-rata, avoin) (lyhyt arvonta) - CeRi - 2/17
04.04.2008 - KERJ - Aloittelijaluokka (a-rata, avoin) (lyhyt arvonta) - CeRi - 3/20
05.06.2008 - VVJ - noviisi kestävyyskoe hevosvaljakoille (lyhyt arvonta) - CeRi - 4/17


Sivuilla esitelty hevonen on virtuaalihevonen ja täysin mielikuvituksen tuotetta. Hevosen tiedot eivät liity mitenkään mahdollisiin kuviin, ja kaikki yhtäläisyydet oikeisiin hevosiin ovat puhdasta sattumaa. This horse is a Sim-Game horse - nothing exist in real life. If something matches with real life, it's only a pure coincidence and this Sim-Game horse doesn't have anyhing to do with the horse in photographs on this page. What is this?